SIILIN ELÄMÄNKAARI

 
Siilin ikä ihmisten vuosina

2kk vastaa 10 ihmisen vuotta
6 kk vastaa 20 ihmisen vuotta
9 kk vastaa 30 ihmisen vuotta

3v. vastaa 40 ihmisen vuotta
3,5v. vastaa 50 ihmisen vuotta
3v. 9kk vastaa 60 ihmisen vuotta

4v. 2kk vastaa 70 ihmisen vuotta
5v. 4kk vastaa 80 ihmisen vuotta
6v. 2kk vastaa 90 ihmisen vuotta
7v. 8kk vastaa 100 ihmisen vuotta

Lähde

Siilien keskimääräinen elinikä Suomessa näyttäisi tällä hetkellä olevan 3-5 vuotta (luonnossa noin 1-3 vuotta), mutta sen toivotaan vähitellen pitenevän siilitietouden lisääntyessä niin harrastajien kuin eläinlääkärienkin keskuudessa. Myös kasvatustyöllä pyritään ajan mittaan pidentämään siilien elämänkaarta. Ainakin Yhdysvalloissa tiedetään joidenkin yksilöiden eläneen jopa seitsemän vuotta.


 

Poikasesta luovutusikään

Siiliemo kantaa poikasia keskimäärin 34–37 vuorokautta, mutta
jopa yli 50 vuorokauteen venyneitä tiineysaikoja tiedetään.
Tiineenä ollessaan emo syö yleensä huomattavasti normaalia enemmän (ilmenee myös painonnousuna), ja
ulosteiden sekä virtsan määrä (ja haju) saattaa kasvaa. Lisäksi naaras voi suhtautua ihmisiin leppoisammin kuin yleensä ja käydä haukkaamassa raksuja, juosta pyörässä tai vain maata silmät auki keskellä päivääkin. Myös pesän rakentaminen kuuluu asiaan.

Ennen synnytystä emon nisät tulevat selkeästi esille, ja vatsa on usein iso, suorastaan pinkeä. Joskus poikaset saattaa jopa tuntea vatsapeitteiden läpi. Kun synnytys on lähellä, emo sulkeutuu tavallisesti pesäkoppiinsa ja tukkii sen suuaukon fleecellä. Se saattaa synnyttäessään äännellä vesilintumaisesti.

Siili voi saada 1-8, tavallisemmin kuitenkin 3-4 poikasta, jotka syntyvät sokeina, kuuroina ja piikit ihon alla piilossa. Muutaman tunnin kuluessa pienet (noin 3 mm pituiset) vauvapiikit nousevat kuitenkin esiin ja poikasten vaaleanpunainen, karvaton iho kuivuu.

Ensimmäiset yöt emo pysyy yleensä tiivisti poikastensa luona ja paastoaa. Pian nälkä ajaa sen kuitenkin kupille. Pienet poikaset nukkuvat suurimman osan ajastaan, mutta välillä pesästä voi kuulua hentoa piipitystä tai maiskutusta, mikä paljastaa poikasten olevan hereillä ja elossa. Kolmen päivän ikäisillä poikasilla ihoon alkaa kehittyä jo hieman pigmenttiä ja piikit paksuuntuvat. Vähitellen myös niissä alkaa näkyä tikkausta, ja viiden vuorokauden kuluttua (jolloin pesään saakin ensi kertaa kurkistaa) pigmentti erottuu yleensä jo selvästi – ellei sitten kyse ole albiinoista tai muista vaaleista väreistä.

Seitsemän päivän ikäisen poikasen luomien läpi voi jo periaatteessa erottaa, tulevatko silmät olemaan tummat vai punaiset. Yhdeksän päivän ikäisille siilinpoikasille alkaa kehittyä hentoista karvoitusta, ja ne osaavat jo kääriytyä palloksi.

15–20 päivän iässäkin siilipoikaset tarvitsevat vielä paljon unta, mutta silmien aukeamisen ja käsittelyn aloittamisen myötä niille avautuu oman kotipesän lisäksi aivan uudenlainen maailma. Tämän ikäiset poikaset voivatkin jo karkailla pesästä omille teilleen, niin että emolla on kova työ pitää laumansa kasassa. Karvapeite kasvaa ja kaikkea pitää juuri puhjenneilla maitohampailla maistella. Uusista hajuista tehdään innolla vaahtopalloja, mutta liikkuminen on usein vielä horjuvaa.  

4-5 viikon iässä poikaset alkavat vähitellen itsenäistyä. Aluksi emon ruokakupilla käydään lähinnä vaahtistelemassa, mutta pian poikaset alkavat myös syödä kiinteää ruokaa, jolloin emokin saa välillä nauttia omasta rauhasta. Tämän ikäisten poikasten hampaat ovat jo täysin kehittyneet, eikä liikkeiden koordinointi tuota enää suuria ongelmia.

Kuuden tai seitsemän viikon iässä urospoikaset erotetaan yleensä emosta, jotteivät ne astuisi tätä. Tässä vaiheessa poikaset ovat yleensä jo täysin itsenäistyneet ja painavat noin 130-180g. Luovutus uusiin koteihin tapahtuu tavallisesti kahdeksan viikon iässä, jolloin painoa olisi hyvä olla jo noin 200g. Suunnilleen samaan aikaan poikasilta vaihtuvat piikit, mikä saattaa aiheuttaa väliaikaista ärtynyttä käytöstä.

 


Uudessa kodissa

Noin neljän kuukauden iässä siilin hampaat vaihtuvat ”rautahampaiksi” ja puolen vuoden ikäisenä nuori siili käy läpi toisen piikinvaihdon, jossa se saa aikuispiikit.

Ensimmäiset viikot ja kuukaudet uudessa kodissa mullistavat pienen siilinpoikasen elämän. Sen on yhtäkkiä totuttava uusiin hajuihin, tiloihin, ihmisiin, kenties ruokaankin. Aluksi poikanen saattaa olla joitakin päiviä syömättä, mutta nälän kasvaessa se löytää kyllä lopulta tiensä ruokakupille. Uudelta omistajalta vaaditaan paljon kärsivällisyyttä ja ymmärrystä pienen eläinlapsen saapuessa. Käsittelyyn totuttamisen tulisi tapahtua siilin ehdoilla. Lisää aiheesta voit lukea kohdasta Hoito-ohje.

Siilit elävät keskimäärin 3-5 vuotta, mutta 7-vuotiaaksikin eläneitä siilejä tiedetään. Usein siilin ensimmäiset elinvuodet ovat hyvällä hoidolla melko ongelmattomia. Omistajan tärkeimpiin tehtäviin kuuluu lähinnä monipuolisesta ruokavaliosta, vaihtuvista virikkeistä ja paljosta liikunnasta huolehtiminen. Erityisesti ylipainon ennalta ehkäisyyn kannattaa siilin tulevan elämän kannalta kiinnittää huomiota

 


Siilistä isä tai äiti?

Siilit saavuttavat sukukypsyyden noin kahden kuukauden iässä, mutta poikasia ei voi suositella teetettäviksi ennen puolen vuoden ikää, jotta eläimet saavat ensin itse kehittyä rauhassa. Ensimmäisen poikueen tulisi syntyä kuitenkin ennen kuin naaras täyttää 1,5 vuotta ja viimeisen viimeistään naaraan ollessa 3,5-vuotias. Naarasta ei saisi rasittaa jatkuvilla perättäisillä poikueilla, vaan 2-3 poikuetta per vuosi pidetään maksimina.

On kuitenkin hyväksyttävä se tosiasia, että suinkaan kaikista siileistä ei ole hyviksi äideiksi ja isiksi. Poikasten teettämistä yli- tai alipainoisella, hyvin sukusiittoisella, sairaalla tai paljon sairastelleella, aralla, kiukkuisella tai alkuperältään täysin tuntemattomalla (vaara perinnöllisistä sairauksista) eläimellä olisi hyvä välttää, sillä huonot ominaisuudet säilyvät kannassa helposti useita sukupolvia.

Vankeudessa luonnonvalinta (=vahvimmat ja parhaimmat pääsevät lisääntymään eniten) ei enää toimi kuten luonnossa, vaan vastuu hyvien suvunjatkajien valinnasta jää ihmisten harteille. Niinpä kasvatukseen käytettyjen siiliyksilöiden olisi aina oltava ennen kaikkea terveitä ja hyvänluonteisia – ei vain ulkomuodoltaan tai väriltään kauniita. Näin ne todennäköisesti periyttävät poikasilleen mahdollisimman monia hyviä ominaisuuksia. Poikasia ei myöskään tulisi teettää ainoastaan rahan ansaitsemiseksi tai koska suloisten poikasten kehittymistä on niin hauska seurata.

Tiineys, synnytys ja kasvavista poikasista huolehtiminen ovat emon terveyden kannalta aina riski ja rasite, joten poikasia ei kannata teettää hetken mielijohteesta tai asiaan kunnolla perehtymättä. Siilien kasvatus ei ole helppoa – pahimmassa tapauksessa sekä emo että poikaset saattavat kuolla. Stressaantunut siiliemo voi tappaa ja syödä poikasensa – joko kokonaan tai osittain. Sairastuvat poikaset saattavat vaatia useita kalliita eläinlääkärikäyntejä ja lääkekuureja, ja jos emo hylkää pienokaisensa, on niitä ruokittava ruiskulla muutaman tunnin välein usean viikon ajan. Poikasissa saattaa ilmetä myös jokin niiden normaalia elämää haittaava kehitysvamma, jolloin lopettaminen on usein, ikävä kyllä, kaikkein armeliain teko.

Vaikka kaikki lopulta menisikin hyvin, tuottaa jo keskiverto neljän poikasen poikue kasvattajalle huomattavasti lisätyötä. Siivottavaa riittää, ja ruokaa sekä aikaa siilien käsittelyyn kuluu kaikkia helposti nelinkertaisesti. Lisäksi ennen jokaista teetettyä poikuetta on hyvä miettiä jo etukäteen, löytyykö vaikkapa seitsemälle poikaselle varmasti hyvät, vastuuntuntoiset kodit, jollei itse pysty kaikkia pikkuisia pitämään. Tämä ei välttämättä aina ole helppoa, sillä siilinpoikasten kysyntä vaihtelee suuresti. Tiedän tapauksia, joissa sopivia koteja poikasille on jouduttu etsimään monia kuukausia.

Jos sopivat siilivanhemmat kuitenkin olisi tiedossa, ja kasvattaja tiedostaa kaikki yllä mainitut riskit, suosittelen lämpimästi ottamaan perin pohjin selvää siilien lisääntymisestä ja sairauksista sekä hakemaan Suomen Siiliyhdistys ry:n rekisteröimäksi viralliseksi kasvattajaksi.

 


 

Vanheneva siili

Mitä vanhemmaksi siili tulee, sitä suuremmaksi kasvaa sen riski sairastua erilaisiin tauteihin, sillä vanheneva elimistö ei yleensä enää toimi nuoren tavoin. Sairauden sattuessa eläinlääkärikulut voivat nousta hyvinkin korkeiksi – etenkin, jos siilejä tuntevaa eläinlääkäriä ei lähiseuduilta löydy – mutta tämänhän pitäisi olla jokaisen siiliä harkitsevan tiedossa. Niinpä eläinlääkäriin lähdön kanssa ei kannata viivytellä, jos eläin todella vaikuttaa sairaalta.

Lisäksi vanhenevien siilien väri, erityisesti maski saattaa vaaleta harmahtavaksi, niiden liikkuminen voi hidastua ja vähentyä (usein seurauksena painonnousu), luonne voi muuttua leppoisammaksi ja ne saattavat kaivata aiempaa enemmän lämpöä. Usein vanhussiilien aistit heikkenevät iän kertymisen myötä, eivätkä piikkien kärjet välttämättä tunnu enää yhtä teräviltä kuin nuorella siilillä. Kynnet voivat muuttua paksummiksi ja kellertää, ja osa hampaista saattaa olla pudonnut.

           
 

Sairauksistaan ja muuttuneesta käyttäytymisestään sekä ulkonäöstään huolimatta jokaisella siilivanhuksella on oikeus saada huomiota ja uutta tekemistä aivan kuten pienellä poikasellakin. Vaikkei siili olekaan enää uusi ja jännä tuttavuus eikä välttämättä näytä yhtä kauniilta tai komealta kuin keskenkasvuisena nuorukaisena, ei sen hyvinvoinnista huolehtimista saisi kuitenkaan laiminlyödä. Päinvastoin, yhdessä koettuja hyviä hetkiä kunnioittaakseen jokaisen siilinorjan tulisi pyrkiä luomaan siilivanhukselleen niin onnelliset oltavat, että eläin voi loppuun asti nauttia täysin siemauksin elämästään.

Ennemmin tai myöhemmin koittaa kuitenkin aina paljon pelätty eron hetki. Jos siili on vakavasti sairas, kärsii olostaan eikä toivoa paranemisesta enää ole, on usein armollisinta antaa sen mennä. Sateenkaarisillan tuolla puolen ei ole kipuja eikä murhetta - siellä on vain hyvä olla.


 


Takaisin Siileistä-sivulle
 

© Juulia Virtanen 2008