MAAHANTUONNISTA

Olen tuonut Suomeen neljä siiliä ulkomailta - Kiteen Saksasta, Cocon ja Neven Yhdysvalloista sekä Chilin Saksasta yhteistyössä SY Nokinassun kasvattajan Katriina Falhin kanssa. Myös Shany on Ruotsin tuonnin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa, joten tuontien tekeminen ja suosiminen on aina ollut minulle sydämen asia, jonka eteen on tullut uhrattua paljon rahaa ja välillä kyyneliäkin, mutta sen arvoista se on silti aina lopulta ollut. Siilikantamme Suomessa on vielä kovin pieni ja haavoittuvainen, joten maahantuonteja todella tarvitaan kapean geenipoolin kasvattamiseksi. Niinpä olen kerännyt tähän hieman tietoa siilien maahantuonnista EU-maista ja Yhdysvalloista, josko se rohkaisisi muitakin ryhtymään kyseiseen projektiin.

 

YHDYSVALLAT

Jos haluaa tuoda siilin EU:n ulkopuolelta, on siihen anottava Eviralta tuontilupa (hinta 81 € v. 2008). Anomus käsitellään ja - jos eläintautitilanne maailmalla sen sallii - hyväksytään, mutta lupaan sisältyy ehtoja.

 

 EVIRAN v. 2007 myöntämän tuontiluvan (kaksi siiliä Yhdysvalloista Suomeen) ehdot:

1.   Siilien mukana on oltava alkuperämaan (Yhdysvallat) eläinlääkärin enintään 10 vrk ennen tuontia antama todistus, josta ilmenee, että maahantuotavat siilit ovat kliinisesti terveitä ja ettei niissä ole tarttuvien tautien oireita.

2.   Siilit on tutkittu Yhdysvalloissa salmonellan varalta kielteisin tuloksin. Tutkimustulos ei saa olla 21 päivää vanhempi. Tutkimustuloksista täytyy olla laboratoriotodistus, josta käy ilmi tutkivan laitoksen yhteystiedot.

3.    EU:n ulkopuolelta Suomeen tuotaville eläimille on tehtävä eläinlääkinnällinen rajatarkastus niiden saapuessa EU:n alueelle. Tuonnin on tapahduttava sellaisen rajanylityspaikan kautta, jossa sijaitsee eläinlääkinnällinen rajatarkastusasema. Suomessa Helsinki-Vantaan lentoasema tai Vaalimaa ovat ainoita mahdollisia maahantulopaikkoja (luettelo Suomen rajatarkastusasemista ja rajaeläinlääkäreistä liitteenä). Maahantuoja vastaa eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä aiheutuneista kustannuksista. Eläinlääkinnälliseen rajatarkastukseen tulee ilmoittautua vähintään yhtä arkipäivää aikaisemmin. Tämä tapahtuu täyttämällä eläville eläimille tarkoitetun eläinlääkinnällisen tuloasiakirjan eli ns. CVED:n (Common Veterinary Entry Document) ensimmäinen sivu. CVED täytetään sähköisesti TRACES-järjestelmässä. Tuojan tulee ensin rekisteröityä TRACES:n käyttäjäksi. Tarkemmat ohjeet löytyvät Eviran internet-osoitteesta. Lisätietoa eläinlääkinnällisestä rajatarkastuksesta antaa rajaeläinlääkäri.

4.   Hakijan on esitettävä rajaeläinlääkärille kirjallinen vakuutus siilien kasvattajalta, josta käy ilmi, että:

4.1 siilit ovat olleet kasvattajalla syntymästään saakka tai vähintään vuoden ajan,

4.2 siilit eivät ole olleet kontaktissa luonnonvaraisten eläinten eivätkä häkkilintujen kanssa viimeisten 12 kk:n aikana ennen tuontia ja

4.3 siilit ovat olleet eristettyinä muista eläimistä 30 vrk:n ajan ennen lähtöä Yhdysvalloista.

5.   Jos kahden (2) kuukauden kuluessa tuonnista siili/siilejä kuolee, hakijan on toimitettava se/ne Eviran eläintauti- ja elintarviketutkimusosastolle tutkittaviksi.

6.   Hakija vastaa kaikista edellä mainituista toimenpiteistä aiheutuvista kustannuksista.

 

Jos hakija ei noudata tuonnista annettuja sääntöjä ja määräyksiä, tuontilupa voidaan peruuttaa. Luvan hinta 81 euroa.

HUOM! Nämä ehdot olivat voimassa 16.5.2007-16.5.2008, ja ehdot ovat aina lupakohtaiset eli voivat seuraavalla maahantuojalla olla taas hieman erilaiset, joskin pohja toki säilynee samana.

Lupaa kannattaa hakea vasta kun on löytänyt sopivan kasvattajan, jolla on mielellään lähiaikoina toivotunlaisia poikasia tulossa. Tuontiprosessissa vierähtää yllättävän helposti vuosi, se tuli todistettua. Itsehän saimme siilimme Suomen kamaralle vain päivää ennen tuontiluvan umpeutumista, koska lumityttöjä ei lukuisista yrityksistä huolimatta aiemmin syntynytkään.

Jos ei itse lähde hakemaan siilejä USA:sta, ne lähetetään rahtina ruumassa Helsingin lentokentälle. Jos kone ei tee välilaskuja muualla Euroopassa, suoritetaan niille Helsingissä eläinlääkinnällinen rajatarkastus, jossa kaikkien paperien tulisi olla kunnossa tai siilit voidaan lähettää takaisin. Jos kone puolestaan laskeutuu jo esim. Lontoossa, tehdään eläinlääkinnällinen rajatarkastus siellä ja siilien paperit on lähetettävä USA:sta etukäteen Helsingin lisäksi myös sinne hyväksyttäväksi ja lontoolaiset voivat vielä antaa omia vaatimuksiaan täytettäväksi, niin kuin meidän kohdallamme kävi, mistä johtuen siilien lähtö viivästyi päivällä (kasvattaja joutui juoksemaan kahdeksan tuntia ympäriinsä löytääkseen USDA-lisensioidun eläinlääkärin ym.). Suomen päässä asiat sen sijaan sujuivat varsin mallikkaasti ja siilit kulkivat täällä enää tullin läpi ennen kotiin pääsyä. Molemmat saapuivat hyväkuntoisina ja terhakkaina, joskin rättiväsyneinä. Lontoossa ne oli juotettu ja ruokittu ja ruokakupit sekä pullot niillä oli myös kuljetusboksissa mukana.

Kustannuksia projektille kertyi kahdesta siilistä lopulta noin 1300 €.

 

LINKKEJÄ AIHEESEEN LIITTYEN:

Tuontiprosessistamme on julkaistu artikkeli Suomen Siiliyhdistys ry:n jäsenlehti Siliumissa nro 1/2008.

 

                                   

                                                Lentoboksi ja osviittaa käydystä paperisodasta

 

EU-MAAT

  • siilejä saa tuoda maahan vapaasti; tuontilupaa tai eläinlääkinnällisiä rajatarkastuksia ei vaadita

  • ainakin Finnairin lennoilla siilin saa kuljettaa matkustamossa käsimatkatavaran mittoja (56 x 45 x 25 cm) ylittämättömässä kuljetusboksissa, joka on pissojen varalta vedenpitävä (esim. marsun muovinen kuljetusboksi), mutta tarkat yksityiskohdat kannattaa aina varmistaa lentoyhtiöltä

  • nousujen ja laskujen aikana boksin on oltava jalkatilassa, edessä olevan istuimen alle työnnettynä

  • samassa kuljetusboksissa voi "yhtenä eläinyksikkönä" kuljettaa useamman poikasen yhdellä lipulla, jonka hinta (v. 2008 Finnairilla) 30€ Tukholmaan, Tallinnaan, Riikaan, Vilnaan ja Pietariin sekä 60 € muualle Eurooppaan

  • varmista lippuja varatessasi, että myös siilin lippu tulee maksettua - pelkkä maininta siilistä matkustajatiedoissa ei riitä (tuli todistettua omakohtaisesti Berliinin lentokentällä Kidettä haettaessa... meinasi jäädä lento väliin, kun matkatoimisto oli soveltanut jotain omiaan...)

  • lippuja varattaessa anotaan lupaa kuljettaa eläin lennolla ja ilmoitetaan kysyttäessä kuljetusboksin paino ja koko

  • lentoyhtiö käsittelee anomuksen ja hyväksyy sen, jos koneessa on tilaa lemmikille ja kuljetusboksin mitat ovat sallituissa rajoissa

Kustannuksia yhden siilin tuomisesta kertyi meillä arviolta 400-500 €.

 

LINKKEJÄ AIHEESEEN LIITTYEN:

·     

                                     

 

Takaisin Siileistä-sivulle

 

© Juulia Virtanen 2008