 |
||||
 |
        HOITO-OHJE
Sokerioravan hankkiminen Sokerioravat ovat varsin hurmaavia eläimiä, mutta niihin, kuten muihinkin lemmikeihin, liittyy myös jokusia huonoja puolia. Joskus tuntuu, että monet ryntäävät ostamaan lemmikin (pätee niin siileihin, sokruihin kuin muihinkin eläimiin) pohtimatta, kuinka ne todellisuudessa omaan elämänrytmiin ja -tyyliin sopivat. Aina uusi lemmikki ei sitten vastaakaan odotuksia, vaan se laitetaan kiertoon. Tämän vuoksi olisi hyvä pyrkiä hankkimaan mahdollisimman paljon tietoa haaveilemansa lemmikin hoidosta etukäteen. Koskaan ei voi tietää liikaa – etenkään, kun on kyse eksoottisesta eläimestä.
Syitä, joiden vuoksi sokerioravaa tai mitään muutakaan lemmikkiä ei tulisi hankkia:
Ennen kuin hankit sokerioravan, muista, että:
Hyviä puolia sokerioravissa:
Mistä sokerioravia saa? Tällä hetkellä en tiedä Suomesta yhtäkään eläinkauppaa tai varsinaista kasvattajaa, jolta näitä eläimiä säännöllisesti saisi (mielelläni otan kyllä yhteystietoja vastaan, jos joku tunnustautuu). Muutaman harrastelijan tiedän kuitenkin suunnittelevan kasvatusta, ja suosittelisinkin lämpimästi ostamaan sokerioravanpoikaset heiltä. Lisäksi uudelleensijoitustapauksiin törmää ajoittain. Eläinkaupoissa on tapahtunut virheellisiä sukupuolenmäärityksiä, niissä on annettu eläimistä puutteellista tietoa ja osa sokerioravista on ollut suoraan luonnosta pyydettyjä, käsittelyyn tottumattomia villikkoja. Tällaisesta eläimestä voi olla vaikea saada mukavaa lemmikkiä, eikä se välttämättä kesyynny koskaan. Kasvattajat ovat sen sijaan yleensä hyvin perehtyneitä kasvattamaansa lajiin ja ovat valmiita auttamaan myöhemmin ilmenevissä ongelmissa. Pyydä aina saada mukaasi oravan syntymätodistus, jos vain mahdollista.
Sokerioravan valinta Ihanteellisinta olisi saada sokeriorava, joka on viettänyt 8-10 viikkoa emonsa pussin ulkopuolella. Oravan silmien tulisi olla kirkkaat ja hännän pörheä. Sen tulisi myös syödä kunnolla kiinteää ruokaa äidinmaidon sijaan ja ulostaa kosteita, kiinteitä papanoita. Lisäksi terve sokeriorava on aktiivinen, valpas ja utelias, eikä juuri aristele käsittelyä, vaikkakin sokruillakin voi olla huonoja päiviä. Suosittelen lämpimästi etsimään Suomessa kasvattajan luona syntyneitä sokerioravanpoikasia, sillä eläinkaupoissa myytävät yksilöt saattavat joskus olla suoraan luonnosta pyydettyjä tai käsittelyyn tottumattomia, sillä harva eläinkauppias viettää yönsä liikkeessään sokerioravien seurana. Lisäksi eläinkaupat voivat joskus välittää puuttellista tietoa näiden eläimien vaatimasta ruokavaliosta tai hoidosta.
Kun sokeriorava saapuu kotiin Menetettyään entisen turvallisen kotinsa, kenties häkkitoverinsa ja tutun kasvattajansa tai edellisen omistajansa sokeriorava voi uudessa kodissaan tuntea olonsa masentuneeksi, stressaantuneeksi ja jännittyneeksi, joskin yksilölliset erot ovat usein suuria. Eläin olisikin hyvä jättää rauhassa tutustumaan uuteen asumukseensa 1-3 päivän ajaksi. Tänä aikana sokrulle voi kuitenkin jutella rauhoittavasti pinnojen läpi. Stressi voi ilmetä haukkumisena tai “itkemisenä” (orava yrittää kutsua emoaan tai sisaruksiaan) erityisesti, jos eläin jää yksin. Tällöin olisi hyvä rauhoitella pikkuista juttelemalla sille lohduttavasti tai tarjoamalla sille herkkupaloja tai pieni pehmoeläin seuraksi pesään. Sokeriorava saattaa myös “kiroilla”, näykkiä tai purra, jos sitä yritetään lähestyä. Tällöin olisi tärkeää antaa sille aikaa sopeutua uuteen kotiinsa ja rauhoitella sitä juttelemalla ja viettämällä aikaa häkin läheisyydessä. Oravan purressa ei kannata vetää kättä pois, jottei se opi puremalla saamaan tahtoaan läpi. Vältä kaikenlaista jahtaamista ja pakottamista. Sokerioravat ovat sosiaalisia ja kiintyvät helposti omistajiinsa, mutta tämä ei tapahdu yhdessä yössä, vaan vaatii kärsivällisyyttä. Omistajalta tuoksuvan vaatekappaleen sijoittaminen häkin läheisyyteen voi nopeuttaa prosessia.
Lisäksi sokeriorava voi paastota pari yötä
ollessaan stressaantunut. Jos syömättömyys jatkuu kuitenkin yli kolme
vuorokautta tai sillä ilmenee muita terveysongelmia, on eläinlääkäriin
hyvä ottaa yhteyttä. Sokerioravat voivat jopa kuolla stressiin.
Käsittely Sokerioravat ovat hyvin sosiaalisia eläimiä ja kesyyntyvät yleensä helposti. Mitä enemmän niiden kanssa viettää aikaa, sitä paremmin ne kiintyvät omistajaansa. On tärkeää, että oravat tottuvat omistajansa ominaishajuun. Tätä prosessia voi koettaa nopeuttaa sijoittamalla jonkin vanhan vaatekappaleensa lähelle sokrujen häkkiä, jolloin ne tottuvat hajuun myös häkissä ollessaan. Varo kuitenkin, etteivät pikkuiset jää siihen kynsistään kiinni. Monilla yhdysvaltalaisilla sokerioravasivuilla suositellaan kanniskelemaan oravaa päiväsaikaan fleecepussissa, jolloin se "tottuu omistajaansa itse sitä edes tiedostamattaan". Omasta mielestäni sokerioravalle tulisi kuitenkin turvata rauhalliset yöunet päivällä: jatkuva heräily pussissa esim. omistajan liikkuessa kuulostaa varsin stressaavalta. Toiseksi sokrujen kynnet takertuvat helposti kiinni fleeceen. Sokeriorava on yöeläin, joten sitä ei tulisi häiritä päiväsaikaan, vaan ajoittaa yhteiset tuokiot joko myöhäiseen iltaan tai varhaiseen aamuun. Eläimen heräämistä voi koettaa aikaistaa pimentämällä huoneen muutamaa tuntia normaalia rytmiä aikaisemmin tai tarjoamalla ruuan esim. aina klo 20. Sijoita häkki turvallisen tuntuiseen huoneeseen, jossa ihmiset viettävät paljon aikaansa, mutta älä mielellään kuitenkaan television lähelle tai läpikulkureiteille Meillä käsittely on alusta asti tapahtunut oravien omilla ehdoilla. Illalla niiden heräillessä avaamme niiden häkin luukut, jolloin ne saavat tulla omia aikojaan (lue: välittömästi) huoneeseen liikkumaan. Tällöin ne myöskin kiipeilevät ihmisten syliin siliteltäviksi ja herkkuja kerjäämään, ja esimerkiksi hunajatipat sormen päistä tarjoiltuna auttavat kasvattamaan sokrujen luottamusta ihmisiin. Sokerioravaa tekstiilipinnalta (vaatteista, sohvalta, sängyltä) nostettaessa tulee noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, sillä nämä pikkuotukset tarrautuvat helposti kynsistään kankaisiin, jolloin on vaarana kynsien tai jopa koko varpaiden katkeaminen. Samasta syystä suosittelen välttämään tekstiilien käyttöä sokerioravien häkissä. Joku orava on joskus kuollut nälkään ja janoon takerruttuaan häkissään olleeseen pesäpussiin. Paluu häkkiin onnistuu helpoiten herkkupaloilla tai illan ruoka-annoksella houkuttelemalla.Usein sokruilla on vapaanakin ollessaan tapana piipahtaa välillä häkissään, jolloin niiden sisään sulkeminen on myös helppoa. Jahtaaminen sen sijaan tekee oravasta helposti pelokkaan. Käsittelyyn tottumattomat sokerioravat usein purevat, sätkivät ja "kiroilevat" omistajalleen eli toisin sanoen pelkäävät tätä. Tällaisessa tapauksessa tärkeintä olisi saada orava tuntemaan olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi, mikä vaatii ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja aikaa tottua uuteen ympäristöönsä, hajuihin ja ääniin. Vieraiden ihmisten käyntejä kannattaa alkuun välttää, jopa useamman ensimmäisen kuukauden ajan. Anna sokerioravan toteuttaa luontaista elinrytmiään nukkumalla päivät ja valvomalla yöt. Sokerioravia ei voi opettaa käyttämällä negatiivista palautetta, kuten pakottamista tai rankaisua (lyömistä, vesipullolla ruiskauttamista), sillä se saa herkän oravan vain puolustautumaan entistä enemmän ja herättää epäluottamusta omistajaa kohtaan. Älä myöskään käsittele sokerioravaa hanskoilla, sillä tällöin se ei opi tuntemaan hajuasi. Sokerioravat pitävät rutiineista (mm. ruuan saapumisesta ajallaan). Toiset tottuvat ja kiintyvät omistajiinsa nopeammin kuin toiset. Oravia ei välttämättä kannata päästää häkistään ennen kuin ne ovat tottuneet hieman omistajansa hajuihin. Aluksi niille siis kannattaa jutella rauhoittavalla äänellä ja tarjota esim. hunajatippoja suoraan häkkiin, mutta vältä tunkemasta kättäsi suoraan sokrujen pesään – ne kokevat sen turvapaikakseen. Kun sokrut uskaltautuvat kädelle, on ensimmäinen luottamuksen askel otettu. Jos orava "kiroilee" käden lähestyessä, anna sen tehdään niin, mutta pysäytä kätesi, äläkä tee mitään muuta kuin juttelet sille rauhoittavasti. Jos itse pelkäät, älä näytä sitä oravalle, sillä sinunhan kuuluisi olla sen turva. Älä koskaan vedä kättäsi pois, kun orava kiroilee tai puree, vaan vasta kun se nuolee sormenpäätäsi tai on hiljaa. Älä kuitenkaan anna sokerioravan lipoa hunajaa sormistasi kokonaan pois, sillä tällöin ne saattavat yrittää saada sitä lisää näykkäämällä. Liiku sokrujen lähellä hitaasti ja rauhallisesti: ne pelästyvät helposti äkillisiä liikkeitä, mikä luonnossa auttaisi varmistamaan henkiinjäämisen. Tarjoa sokruille usein kädestä herkkuja, kuten hyönteisiä tai hunajatippoja. Aloita kiintymyssuhteen luominen lyhyillä, n. 10-15 minuutin mittaisilla tuokioilla yhdestä kahteen kertaan illassa, ja pidennä tätä aikaa vähitellen jopa tuntien yhtämittaiseksi kontaktiksi (esim. kissanleluilla leikittelyksi tai sylittelyksi). Kun orava alkaa vaikuttaa suhtautuvan omistajaansa luottamuksella, voi sitä alkaa silitellä ja vähitellen myös varovasti nostaa. Tämä on helpointa, kun antaa eläimen itsensä tulla kädelle esim. herkkupalan tai omistajan tutun hajun houkuttelemana. Sokruja voi jyrsijöiden tapaan nostaa myös suoraan ylhäältä päin kiinni tarttumalla (ei koskaan hännästä!), mutta tällöin on pidettävä huoli siitä, etteivät niiden kynnet ole takertuneet mihinkään (vaate, sohva…). Kaikki oravat eivät kuitenkaan juuri pidä tästä ”alistavasta” nostotavasta vaan voivat pistää hanakasti vastaan. Älä koskaan jahtaa tai koeta napata eläintä väkisin, sillä se vähentää niiden luottamusta omistajaansa. Kun sokeriorava luottaa käsiisi, se alkaa vähitellen itse tulla luoksesi juoksemalla, kiipeämällä tai hyppäämällä. Vieraiden ihmisten hajut ja äänet voivat hämmentää sokerioravia, joten älä koskaan anna vieraiden tunkeutua niiden häkkiin ja pysyttele aina lähettyvillä vieraiden käsitellessä niitä. Muista olla varovainen myös, jos päästät lapset leikkimään sokrujen kanssa: he voiva tahattomasti tehdä äkkinäisiä liikkeitä, pitää kovia ääniä tai jopa satuttaa haurasta sokrua. Älä myöskään unohda vahtia sokrua sen ollessa liikkellä tai varmistaa, että huone on sokruturvallinen.
Pureminen Sokerioravat voivat purra ollessaan peloissaan tai vihaisia tai maistaakseen ruualta tuoksuvaa kättä. Jotkut saattavat näykkiä tai purra toistuvastikin, mutta tällaisessa tilanteessa olisi parasta olla vetämättä kättään pois (jottei orava opi, että puremalla saavuttaa jotakin) ja rankaisematta oravaa. Edes kiljahtaa ei kannata – herkkä sokeriorava ei ymmärrä tällaista reaktiota, vaan tulee vain entistä säikymmäksi. Joskus puremiseen johtaneen toiminnan (kuten kovakourainen käsittely) muuttaminen tai välttäminen auttaa, mutta jos puremista tapahtuu aivan normaaleissakin tilanteissa, kuten herkkuja tarjottaessa, on ongelmaa usein yritettävä setviä perin juurin. Kaikkein tärkein puremista ehkäisevä tekijä on sokerioravan luottamus omistajaansa. Erityisesti eläinkaupoista ostetuilla, ihmisiin tottumattomilla tai monia koteja kiertäneillä sokruilla voi olla vaikeuksia luottaa ihmisiin. Tällaisessa tapauksessa oravan luottamusta voi pyrkiä kasvattamaan antamalla niille aikaa (jopa kuukausia tai vuosia) tottua uusiin omistajiinsa. Säännöllinen päivärytmi ja herkkujen tarjoaminen kädeltä yleensä auttavat. Älä kuitenkaan menetä uskoasi pieneen ystävääsi, äläkä tuomitse sitä elämään häkissä loppuelämäänsä. Älä myöskään laita sitä kiertoon, (jos suinkin voit ja haluat sen pitää,) vaan tarjoa sille paljon rakkautta ja huomiota. Kun jonain päivänä huomaat saavuttaneesi oravan luottamuksen, huomaat, että se oli kaiken tekemäsi työn arvoista. Jokainen kiintymyksen kasvattamisprosessi on hieman erilainen, koska niin ihmisten kuin sokerioravienkin välillä esiintyy huomattavia eroja. Aikaa todellisen kiintymyssuhteen luomiseen voi mennä parista päivästä kuukauteen, riippuen siitä, paljonko aikaa puuhaan uhrataan, minkä ikäinen sokeriorava on ja mikä sen historia on. Jokainen yksilö on erilainen, joten älä tarraudu liikaa valmiisiin ohjeisiin vaan kokeile uusia asioita, ole luova ja joustava.
Kylvetys Sokerioravia ei normaalisti tarvitse kylvettää, sillä ne pitävät itse itsensä puhtaana sukimalla ja pesemällä turkkiaan ja raajojaan. Niiden takajalkojen kaksi etummaista varvasta ovat erikoistuneet turkin kampaamiseen ja oravat ovat niin notkeita, että ylettyvät puhdistamaan lähes mitä tahansa kohtaa kehossaan. Joskus ne jopa ”niistävät” käsiinsä tai kostuttavat niitä sukiessaan turkkiaan juhlakuntoon. Jos sokrun turkkiin kuitenkin tarttuu jotakin sellaista, jota se ei itse tunnu saavan pois tai se on sairas, eikä jaksa pitää itseään puhtaana, sen turkkia voi pyyhkiä lämpimään veteen kastetulla kankaalla tai vanupuikolla.
Lisäksi urosten otsakaljussa voi joskus
näkyä tummaa rasvaista kertymää, jonka voi varovasti poistaa lämpimään
veteen kastetulla vanupuikolla tai kankaalla. Toimituksen
ajaksi oravalle voi tarjota namipalan tai pari, jotta se pysyisi
paikallaan, eikä oppisi inhoamaan tilannetta. Muista pesun jälkeen kuivata
eläin hyvin ja pidä se lämpimänä, kunnes turkki on kunnolla kuivunut,
jottei pikkuinen vilustu!
Sisäsiisteys Sokerioravat tunnistavat lajikumppaninsa pitkälti hajun perusteella. Jokaisella lauman jäsenellä on oma ominaistuoksunsa, jonka muut lauman jäsenet tunnistavat, ja yhdessä laumassa voi olla jopa 12 yksilöä. Uroksilla on päänsä päällä hajurauhanen, joka näyttää pieneltä timantin muotoiselta kaljulta läiskältä keskellä otsaa, ja etujalkojen välissä rinnassa on toinen hajurauhanen. Sokrut tervehtivät toisiaan hieromalla itseään toistensa hajurauhasiin ja urokset merkitsevät näillä reviiriään. Kolmas hajurauhanen on anaalinen ja naarailla on hajurauhanen myös pussissaan. Vaikka hajuilla on siis sokerioravien kommunikkatiossa näin tärkeä merkitys, ne eivät kuitenkaan haise erityisen pahalle. Joskus saattaa tuoksahtaa hedelmäisen myskin aromi, mutta se ei ole voimakas, erityisen pahan hajuinen eikä kestä kauaa. Sitä ei siis voi verrata vaikkapa frettien tai hiirten hajuhauttoihin. Jos sokerioravat haisevat, niiden ruokavaliossa voi olla vikaa (liikaa vitamiineja), jonka korjautuessa haju katoaa parissa päivässä. Sokerioravat merkitsevät lisäksi reviiriään virtsaamalla eivätkä ne opi sisäsiisteiksi. Ne virtsaavat ja ulostavat vapaana ollessaan huonekaluille ja ihmisten päälle, mutta tämä kuuluu niiden luonteeseen. Niillä on onneksi pienet kiinteät jätökset, jotka voidaan helposti puhdistaa pinnoilta ja virtsa tulee usein pieninä nopeasti kuivuvina pisaroina tai noroina. Jos olet siivousfriikki, sokeriorava voi olla väärä lemmikkivalinta sinulle.
Kynsien leikkaaminen Sokerioravien kynnet on tarkoitettu puissa kiipeilyyn, ja ne voivat kotioloissa kasvaa liian pitkiksi. Lisäksi terävät kynnenkärjet pureutuvat helposti ihmisihon läpi ja voivat samalla viedä mukanaan bakteereja ihon alle. Aiheesta voit lukea lisää täällä. Sokerioravat kannattaa totuttaa pienestä pitäen siihen, että niiden käsiä ja jalkoja kosketellaan, jolloin ne suvaitsevat kynsien leikkuunkin usein paremmin. Toimenpiteeseen tarvitaan usein kaksi ihmistä, ja toimitus on parasta ajoittaa joko aamuun, kun sokrut ovat väsyneitä tai alkuiltaan, jolloin ne ovat juuri heränneet. Voit myös antaa sokrulle jonkin herkkupalan, johon se voi operaation ajan keskittyä. Kääräise orava pyyhkeeseen tai fleecen palaan ja peitä sen pääkin tarvittaessa. Kaiva sitten jalat ja kädet esiin yksi kerrallaan. Ole hellä ja kärsivällinen! Leikkausta vaativia kynsiä on etujaloissa viisi, mutta takajaloissa vain kaksi ulommaista, sillä peukalovarpaassa ei ole kynsiä ollenkaan ja kahden sisemmän varpaan kynnet kasvavat harvoin liian pitkiksi. Leikkaa jyrsijöiden kynsisaksilla varovasti kynnen terävä kärki pois, mutta varo ettet leikkaa liikaa tai kynsi voi alkaa vuotaa verta. Kynnen sisällä kulkevan verisuonen voi erottaa pienenä vaalanpunaisena vanana kynnen sisällä, ja siihen ei saisi saksilla osua. Jos suoni kuitenkin vahingossa katkeaa, käytä maissitärkkelysjauhoa tai verenhyydyttäjää lopettamaan verenvuoto. Vähäinenkin verenhukka voi olla kohtalokas pienelle eläimelle.
Vapaana jaloittelu
Vapaana jaloittelu on erittäin tärkeää vilkkaille sokerioraville. Suosittelisinkin, että jokaista oravaa päästettäisiin päivittäin useiksi tunneiksi (mielellään väh. 3h) häkin ulkopuolelle seikkailemaan. Normaalissa ihmiskodissa piilee kuitenkin useita vaaranpaikkoja näille uteliaille eläimille, ja niinpä sokerioravien ulkoiluun tarkoitetut huoneet on ennen eläinten vapaaksi päästämistä tehtävä ”sokruturvallisiksi”. Yritä nähdä huoneet oravan silmin, ja mieti, mihin koloihin ne saattaisivat puikahtaa, mihin vaaraallisiin paikkoihin kiivetä, hypätä tai liitää. Sokerioravat voivat elää vankeudessa jopa 12-15 vuotta, mutta mm. erilaisten kotona sattuneiden onnettomuuksien vuoksi niiden keskimääräinen elinikä lienee lähempänä 6-8 vuotta. Muista siis aina pitää oravia silmällä niiden ollessa vapaalla jalalla!
Alla muutamia yleisimpiä vaaranpaikkoja. Sähköjohdot: Useimmiten sokerioravat eivät jyrsi sähköjohtoja, mutta riskejä kannattaa silti välttää. Muutamien sokrujen tiedetään maistelleen johtoja ja joidenkin jopa työntäneen kielensä pistorasiaan kohtaloikkain seurauksin. Käyttämättömät pistorasiat voi suojata lapsisuojilla ja johdot kannattaa sivellä esim. jalapenolla ja jaloittelevia oravia kannattaa aina pitää silmällä. Ilmastointilaitteet, tuulettimet, lämmittimet ja ilmankostuttimet kannattaa poistaa huoneesta, pitää poissa päältä tai mikäli tämä ei ole mahdollista, suojata niiden aukot oravien tutkimusmatkoilta. Vuodesohva, kaapit ja muut huonekalut: Suojaa sohvan ja muiden huonekalujen kolot ja alustat etukäteen ja jos orava katoaa, älä avaa tai säätele huonekalujen mekanismeja, jottei niiden välissä mahdollisesti lymyilevä sokru liiskaanu. Kodinkoneet ja -laitteet, kuten silitysraudat, kuumat hiustenkuivaajat ja -kihartimet, pesukoneet, kuivausrummut, kaiuttimet, uunit, hellat ja jääkaapit voivat houkutella sokerioravaa kiipeilemään päälleen tai piiloutumaan sisälleen, joten niitä ei kannata säilyttää sokrujen huoneessa tai vastaavasti oravia ei kannata ulkoiluttaa apukeittiössä, keittiössä tai muissa kodinlaitteita pursuilevissa huoneissa. Maljakot, astiat, taulut, koriste-esineet sekä muut särkyvät tai mahdollisesti putoilevat esineet tulisi poistaa huoneesta ennen sokerioravien päästämistä vapaaksi. Kosmetiikkatuotteet, hajuvedet, lääkkeet, liimat sekä muut myrkylliset kemikaalit pitää poistaa sokrujen alueelta, jotteivät ne saa myrkytystä. Myös kaikkien huonekasvien tulee olla myrkyttömiä. WC-pönttö, viemäriputket, vedellä täytetyt lavuaarit ja terävät partaterät voivat koitua oravien kohtaloksi kylpyhuoneessa tai WC:ssä. Erityisesti WC-pönttöön on moni sokru kuollut, sillä vaikka oravat osaavat uida, ne eivät välttämättä pääse kiipeämään vedestä pois pöntön liukkaita ja jyrkkiä reunoja pitkin, vaan lopulta väsyvät ja hukkuvat. Tämän vuoksi pöntön kansi kannattaa aina pitää kiinni, kun sokrut ovat vapaalla jalalla. Kaappien ovet, ikkunat ja huoneiden ovet kannattaa pitää suljettuina, ja ovia avatessa on varottava, ettei vikkelä sokru jää väliin. Muut lemmikit tai sokerioravat voivat vahingoittaa vapaana jaloittelevia pikkuisia.
Pöly ja jätteet tulisi poistaa säännöllisesti, sillä pöly voi aiheuttaa harmia sokrun hengitysteille ja jätteet voivat joskus houkutella oravaa maistelemaan roskapöntön anteja. Pyykkikasat ja vaatemytyt ovat oravien silmin houkuttelevia nukkumapaikkoja, mutta ihmiset eivät välttämättä aina osaa väistellä lattialla tai sohvalla lojuvia vaatteita, vaan voivat istua tai astua niiden päälle. Pyykkikorista huono-onninen sokru voi myös vahingossa joutua pesukoneeseen. Aukot huonekaluissa, reiät seinissä ja takat ovat sokruille mielenkiintoisia, mutta mahdollisesti vaarallisia piilopaikkoja. Niinpä ne tulisikin tukkia esim. vanerilla tai pahvilla.
Akvaariot, maljakot, suuret mukit ja vedellä täytetyt lavuaarit voivat
houkutella sokerioravia, mutta johtaa niiden hukkumiseen.
Tarvikkeita
Leluja ja virikkeitä
Virikkeiden merkitys Erilaisten virikkeiden merkitys sokerioravan, kuten minkä tahansa lemmikin onnellisuuden ja hyvinvoinnin kannalta on suuri. Kehitellessäsi oravillesi tekemistä, koeta katsoa maailmaa niiden silmin, sillä lemmikkisokrujen tarpeet vastaavat vielä hyvin pitkälti niiden luonnossa elävien esi-isien tarpeita. Sokerioravien reviiri on luonnossa hyvin suuri, joten pyri tarjoamaan lemmikillesi riittävät mahdollisuudet liikuntaan valitsemalla sen kodiksi asumus, jossa on mahdollisimman paljon tilaa kiipeillä, ja johon mahtuu paljon oksia ja muita virikkeitä. Sokerioravan häkin tulisi olla korkea. Niille sopivia, tarpeeksi suuria häkkejä ei juuri myydä eläinkaupoissa, joten sellainen on melkeinpä järkevintä tehdä itse. Juoksupyörä on hauska lelu, muttei mielestäni riitä korvaamaan vapaana juoksentelun riemua. Se on myös sikäli ristiriitainen kapistus, että kukaan ei nykytiedon pohjalta voi varmaksi sanoa, tuottaako siinä juokseminen eläimelle mielihyvää vai toistaako eläin tätä yksitoikkoista liikettä alun perin vain turhautumisensa vuoksi (kuten monet eläimet eläintarhoissa). Itse en ole sokerioravillamme juoksupyörää toistaiseksi hankkinut, sillä ne eivät joudu viettämään paljon aikaa häkissään. Uskon, että vapaana loikkiminen ja paikkojen tutkiskelu on niiden mielestä paljon mukavempaa. Myös ympäristön tutkiminen, erilaisilla pinnoilla liikkuminen ja mahdollisuus valita oma olinpaikkansa tuottaa eläimelle kuin eläimelle mielihyvää. Jo senkin vuoksi oravia olisi hyvä päästää joka ilta vapaaksi asumuksestaan ja mieluiten tietysti niin, että ne saavat itse päättää, koska tulevat ulos. Meillä tämä tosin tapahtuu aina muutaman sekunnin päästä luukun avaamisesta... Muista kuitenkin tukkia pienet kolot ja poistaa vaaralliset esineet (lääkkeet, liimat, puhdistusaineet, paristot, lyijykynät, pyyhekumit, muovipussit…) lattialta ennen vapauttamista! Lisää tietoa huoneiden muokkaamisesta ”sokruturvallisiksi” löydät täältä. Sokruille voi ja kannattaa tarjota virikkeitä myös häkin ulkopuolella. Niiden huoneeseen voi tuoda oksia, köysiä ja muita leluja. Niitä voi leikittää esim. kissanleluilla ja yrittää opettaa pieniä temppuja namipalojen avulla. Häkissäkin olevia leluja kannattaa välillä mielenkiinnon säilyttämiseksi vaihdella. On kuitenkin varottava muuttamasta eläinten omaa asumusta liiaksi, sillä silloin on vaarana, että sokrut ennemminkin stressaantuvat kuin innostuvat virikkeiksi tarkoitetuista muutoksista. Uudet lelut kannattaakin sijoittaa erilleen sokrujen nukkumanurkkauksesta. Sokerioravia ei kannata viedä ulos, ellei ole 100% varma siitä, että ne eivät karkaa vaan palaavat omistajansa luo. Sokruille sopivia valjaita ei juuri ole, eläimet voivat satuttaa itsensä yrittäessään liitää tai hypätä valjaat päällä.
Häkin siivous
Sokerioravan kanssa matkustaminen Monet amerikkalaiset kuljettavat sokerioraviaan taskuissaan, minne vain menevätkin - jopa kauppaostoksille – ja antavat niiden juoksennella vapaana pihalla sekä autossa. Jos näin haluaa tehdä, on oltava 100% varma oravastaan, ja siitä, ettei se karkaa vaan palaa omistajansa luokse. Tällaisessakin tapauksessa kannattaa miettiä, onko sokrun retuuttamisesta joka paikkaan enemmän iloa omistajalle kuin eläimelle itselleen. Jos joskus kuitenkin haluat ottaa sokrut matkalle mukaan, hanki niille riittävän iso matkahäkki (kokoontaittuva) sekä tukeva kuljetuslaatikko ja tarkkaile, etteivät ne ala voida autossa pahoin. Ota mukaan oravien tuttuja esineitä ja leluja, mikä usein auttaa vähentämään niiden stressiä. Muutaman päivän ruokailun voi helpoiten hoitaa kuivattujen tai säilykehyönteisten, pilttien ja hedelmien avulla. Kuivikkeeksi kannattaa varata sanomalehtiä. Jos lähdet pidemmälle matkalle, varaa mukaan myös ensiaputarvikkeita ja muita tarvikkeita.
Usein järkevintä on kuitenkin hankkia sokerioraville hoitaja matkan ajaksi
turhan stressin ja pienessä häkissä turhautumisen välttämiseksi.
Lopuksi vielä sokerioravien normaali hoito yhteenvetona:
Takaisin Sokerioravista-sivulle
© Juulia Virtanen 2008 |
|
||
 |
||||
