• Anaalirauhastulehdus

• Giardiaasi

• Haavaumat ja muut vammat

• Huono ruokavalio/hygienia

• Iensairaudet ja hampaiden irtoaminen

• Itsensä pureminen

• Kalsiumin puute

• Kastrointi

• Kynsien verenvuoto

• Kissanruuasta aiheutuvat ongelmat

• Masennnus

• Maapähkinämyrkytys

• Muhkurainen leuka (sylkirauhasen ongelmat)

• Myrkytykset

• Nestehukka

• Pasteurella

• Poikaspussin sairaudet

• Rapsuttelu ja runsas sukiminen

• Ripuli

• Silmäsairaudet

• Sokeus/harmaakaihet

• Stressi

• Suolistotukos

• Takajalkojen halvaantuminen

• Trichomonas-tartunta

• Ummetus

• Vatsan turpoaminen

• Virtsatietulehdus

• Yksinäisyys

I PUUTTEELLISEN/VÄÄRÄN RUOKAVALION SEURAUKSET

Huono ruokavalio/hygienia

Sokerioravat, jotka ovat eläneet puutteellisissa oloissa joko ruokavalionsa tai elinympäristönsä puolesta, voivat kärsiä ohuesta, laikukkaasta turkista, valkoisten alueiden (esim. mahan alus) kellertävyydestä, alipainoisuudesta ja hännän huonokuntoisuudesta. Koko sokerioravan väri voi myös muuttua harmaasta rusehtavaksi. Olojen korjaamisella ja ruokavalion parantamisella nämä ongelmat yleensä katoavat.

Kissanruuasta aiheutuvat ongelmat

Sokerioravat, jotka syövät paljon kissanraksuja, voivat kärsiä kalsiumin puutteesta, maksaongelmista, suolistotukoksista ja leukaongelmista. Pahimmillaan nämä vaivat voivat johtaa jopa oravan kuolemaan.

Sokerioraville tulisikin syöttää vain tuoreita, laadukkaita, eläinkaupasta ostettuja kissanraksuja (jotka eivät saa sisältää oraville myrkyllistä sipulia tai valkosipulia), muttei niitäkään paljoa. Raksujen liottaminen veteen voi auttaa ehkäisemään leukaongelmia ja suolistotukoksia.

Myrkytykset

Tutkimusten mukaan valkosipuli ja sipulit (niin raakana, kypsennettynä kuin kuivattunakin) ovat eläimille myrkyllisiä, sillä ne saattavat vähentää punasolujen määrää veressä. Seurauksena on anemia. Myös papuja voidaan pitää myrkyllisinä, sillä ne sisältävät myrkkyä tuottavia osasia, joita maksa ei suurissa määrin kestä.

Maapähkinämyrkytys

Aflatoksiinit ovat Aspergillus flavus -sienen ja eräiden muiden homesienten tuottamia maksamyrkkyjä, joita voi ilmaantua mm. maapähkinöihin, maissiin ja muihin jyviin (ja sitä kautta esim. ruokahyönteisiin) varastoinnin aikana - erityisesti kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa. Aflatoksiinit ovat karsinogeeneja eli syöpää aiheuttavia aineita.

Maapähkinämyrkytystä voi ennaltaehkäistä syöttämällä sokerioravilleen vain laadukasta ruokaa sekä välttämällä pähkinöitä ja jyviä (jotka sitä paitsi ovat rasvaisia ja näin epäterveellisiä herkkuja). Hyvä olisi myös varmistaa, että millaisella ruokavaliolla sokruille syötetyt hyönteiset ovat eläneet, mikä on tietysti helpointa, jos kasvattaa ne itse.

Tämän taudin oireina esiintyy ruokahalun puutetta, anemiaa, apaattisuutta, ripulia ja muita suolisto-ongelmia. Hoitona toimii aflatoksiineja sisältävien ruoka-aineiden poistaminen ruokavaliosta ja eläinlääkäriin hakeutuminen mahdollisimman nopeasti - muuten sokrut voivat kuolla jopa muutamassa tunnissa.

Kalsiumin puute

Koska monissa sokerioravien syömissä hedelmissä, vihanneksissa ja muissa ruuissa on vähän kalsiumia suhteessa fosforiin, sokerioravat saattavat kärsiä kalsiuminpuutteesta, joka voi pahimmillaan johtaa takajalkojen halvaukseen.

Ongelma on kuitenkin suhteellisen helppo korjata tarkkailemalla sokerioravansa syömisiä, ruokkimalla lemmikkiään monipuolisella ruualla, tietämällä eri ravintoaineiden sisältämiä kalsium-fosfori-suhteita ja lisäämällä ruokavalioon kalsiumia jauheen ja luonnonjogurtin muodossa.

 

 

Takajalkojen halvaantuminen

Syynä on kehon häiriötila, jossa veren kalsiumpitoisuus on niin alhainen, että elimistö alkaa lisäkilpirauhashormonin avulla siirtää kalsiumia vereen luista. Tämä prosessi saa monesti aikaan luukudoksen katoamista ja luiden heikkenemistä, mikä puolestaan altistaa sokerioravat luunmurtumille erityisesti lanneluiden kohdalla. Tila voi johtua ruuan vähäisestä kalsiumin määrästä tai kivennäisaineiden vääristä suhteista ruokavaliossa, liiasta proteiinin tai vitamiinien saannista, stressistä esim. kodinvaihdon yhteydessä (suolen bakteerikannan muutokset) tai bakteeri-/loistartunnasta. Jos ongelmat huomataan varhain ja hoito aloitetaan eläinlääkärin avustuksella heti, tauti voidaan parantaa ja sokru pystyy jatkamaan normaalia elämäänsä, mutta hoitamattomana tila johtaa usein kuolemaan.

Oireisiin kuuluvat tärinä, huojuminen, koordinaatiokyvyn heikkeneminen, apaattisuus, jalkojen ontuminen tai halvaantuminen, yhtäkkinen selittämätön laihtuminen, yleiskunnon heikentyminen, takajalkojen raahaaminen, tarttumiskyvyn heikkeneminen, yhden jalan suosiminen liikkeissä, turvonneet sormet tai varpaat, helposti murtuvat luut, nivelten jäykkyys... Jos oireet alkavat nopeasti (jopa yhdessä yössä), on syynä useimmiten lois-/bakteeritartunta tai onnettomuudesta aiheutuneet luunmurtumat. Hiljalleen etenevien oireiden taustalla puolestaan piilevät useimmiten ravitsemukselliset ongelmat.

Paras taudin ennaltaehkäisykeino onkin ruokavalion oikea tasapainottaminen. Kalsiumin ja fosforin suhteen tulisi olla 2:1. Kodinvaihdon yhteydessä E-vitamiini saattaa auttaa tasapainottamaan suolen bakteerikantaa. Lisäksi kannattaa huomata, että liika C-vitamiinin saanti voi estää kalsiumin imeytymistä ja että toisaalta liika kalsiumin saanti voi aiheuttaa esimerkiksi virtsakiteitä tai munuaiskiviä. Pidä myös mielessä, että vaikka laskisit sokrujen ruoka-annosten ravintoarvot kohdilleen, ei siitä ole apua, jos oravat jättävät osan annoksistaan aina syömättä tai nirsoilevat tiettyjen ruoka-aineiden (esim. kasvisten) suhteen.  

Taudin voi diagnosoida vain asiaansa perehtynyt eläinlääkäri. Röntgenkuvista nähdään, ovatko luut ja nivelet kunnossa, vai näyttävätkö ne epäselviltä tai heikentyneiltä. Virtsa-analyysin avulla voidaan poissulkea virtsatietulehduksen mahdollisuus ja ulostenäytteistä puolestaan selviävät mahdolliset loistartunnat. Koko verenkuvaa analysoimalla voidaan puolestaan selvittää kalsiumin ja fosforin suhde veressä, mutta tätä tutkimusta hankaloittaa se, että pienestä sokerioravasta voidaan ottaa vain noin 1% verta näytteeseen, eli esim. n. 100g eläimestä 1g verta. Lisäksi veren saaminen ei välttämättä ole helppoa, vaan saattaa vaatia näytteen ottamista suoraan sydämeen johtavasta valtimosta, mikä puolestaan on varsin riskialtis toimenpide.

Jos oireet ovat alkaneet yhtäkkiä, ei verenkuvan tutkiminen välttämättä anna totuudenmukaista kuvaa tilanteesta, sillä loiset ja infektiot voivat estää ravintoaineiden normaalia imeytymistä, vaikka ruokavaliossa ei olisikaan moitteen sijaa. Siksi tällaisissa tapauksissa on järkevintä tehdä ensin bakteeriviljely ja käyttää tarpeen vaatiessa hoitona antibioottikuuria.

Sairastuneen oravan hoitona toimii suun kautta annettu kalsiumlisä (muutaman viikon kuuri), jonka määrän eläinlääkäri voi laskea sokrun painon perusteella. Joskus hoito saatetaan aloittaa injektiona annettavalla kalsiumliuoksella paranemisen nopeuttamiseksi. Lisäksi noin viikon mittainen antibioottikuuri (joko todettuun bakteeritartuntaan tepsivä tai laajakirjoinen, esim. Baytril/Clavamox) ja loislääkitys saattavat olla tarpeen. Paranemisprosessia kannattaa myös seurata jatkokäynnein, (esim. röntgenkuvauksin) muutaman kuukauden päästä. 

 

II TULEHDUKSET JA VERENVUOTO
 

Anaalirauhastulehdus

Sokerioravan anaalirauhaset ovat normaalisti noin riisinjyvän kokoiset tai hieman isommat hajurauhaset eläimen peräaukon lähellä. Joskus ne saattavat kuitenkin tukkeutua ja tulehtua (usein syynä rauhasten häiriintynyt tyhjeneminen esim. ripulin seurauksena), jolloin ne pitää tyhjentää - aivan kuten koirillakin. Tulehduksen paranemiseksi määrätään usein myös antibioottikuuri. Tämän jälkeen rauhasia kannattaa pitää silmällä mahdollisen uusiutuvan tulehduksen varalta.
 

Poikaspussin sairaudet

Naaraan poikaspussiin tavallisimmin kaksi iskevät taudit ovat hiivasieni ja erilaiset bakteeri-infektiot. Tyypillisiä oireita ovat pussin voimakas punoitus, turvotus, märkyys tai värin muutokset pussia ympäröivässä turkissa.

Oikean diagnoosin löytämiseksi pussista kannattaa ottaa eläinklinikalla näyte, joka tutkitaan laboratoriossa. Tavallisesti hoitona toimivat suun kautta annettavat antibiootit tai paikallisesti levitettävät lääkevoiteet.

Virtsatietulehdus

Tämän sairauden ensimmäinen merkki on yleensä oravan hiljainen kivusta johtuva sihinä virtsatessa. Muihin oireisiin kuuluvat kloaakkiaukon nuoleminen tai pureminen ja mahdolliset muutokset virtsan määrässä, värissä, hajussa sekä virtsaamistiheydessä. Varman diagnoosin voi kuitenkin tehdä vain eläinlääkäri, joka mittaa virtsan pH:n ja tutkii mikroskoopilla vitsakiteiden esiintymisen.

 

Haavaumat ja muut vammat

Pieniä pintahaavoja voidaan hoitaa kotioloissa huolellisella puhdistuksella (vesi, Septidin, Betadine) ja tarpeen vaatiessa rasvauksella (esim. eläimille tarkoitettu haavavoide Terrapoly vet). Haavan alue tulisi pitää puhtaana seuraavat päivät (esim. huuhtelu 1-2x päivässä) ja samoin häkkiä, sokrujen istuskelupaikkoja ja mahdollista juoksupyörää olisi hyvä puhdistaa tavallista tarkemmin, jotta haavaan ei pääsisi bakteereita. Jos se kuitenkin alkaa punoittaa, märkiä tai kuumottaa, kannattaa käydä hakemassa eläinlääkäriltä antibioottikuuri ja mahdollisia lisähoito-ohjeita.

Aktiivisena laumaeläimenä sokeriorava on myös jokseenkin tapaturma-altis. Tyypillisimpiä onnettomuuksia ovat jumittuminen juoksupyörään/muuhun paikkaan, tappelut ja putoamiset. Murtuneet, kipeät raajat ja häntä voivat puolestaan johtaa kipeän alueen pureskeluun (kts. itsensä pureminen) ja raaja voidaan joutua amputoimaan. Jos epäilet sokrusi loukkaantuneen vakavasti, vie se heti lääkäriin. Sokerioravat eivät yleensä osoita kipuaan, mutta saattavat saada pahaa jälkeä aikaiseksi itseään silpomalla.

Hoidoksi eläinlääkäri voi määrätä lääkekuurin.

Kynsien verenvuoto

Jos sokerioravan kynsi katkeaa tai se leikataan liian lyhyeksi, voi se alkaa vuotaa verta. Jos katkenneen kynnen verenvuoto ei itsestään lopu, voi eläinlääkäri joutua poistamaan sen kokonaan. Ensiapuna kannattaa kuitenkin käyttää verenhyydytysainetta (saa esim. hyvin varustetuista eläinkaupoista tai koirien trimmaajilta) tai maissijauhoa, johon verta vuotava kynsi upotetaan. Nämä aineet saavat aikaan tukoksen kynnen kärkeen, jolloin veri hyytyy helpommin.

Tarkkaile oravaa, kunnes verenvuoto on varmasti loppunut ja pidä sitä muutenkin silmällä parin seuraavan päivän ajan, sillä kynsi saattaa olla kipeä, alkaa vuotaa uudelleen tai jopa tulehtua. Sokrujen häkki ja istumatasot olisi tänä aikana hyvä pitää tavallista puhtaampana ja mahdollinen juoksupyörä kannattaa poistaa, jottei kynnen sisään joutuisi likaa ja bakteereja. Jos näin kuitenkin pääsee käymään, ja kynsi tulehtuu (merkkinä kynnen värinmuutokset ja mahdollinen lämpeneminen), ovat eläinlääkärikäynti ja antibioottikuuri tarpeen.

III STRESSI JA MASENNUS
 

Masennus

Sokerioravien masennus käsittää apaattisuutta, surumielisyyttä, kiinnostuksen puutetta esim. leluja kohtaan, muutoksia ruokailu-, nukkumis- ja ääntelytottumuksissa (ei haukkumista) sekä vähäistä itsestään huolehtimista, kuten sukimista). Tila voi pahimmillaan johtaa jopa oravan itsensä satuttamiseen ja kuolemaan.

Useimmiten masennus johtuu yksinäisyydestä. Sokerioravia ei koskaan tulisi pitää yksin, sillä lajitoverin seura on niille korvaamattoman tärkeää. Myös omistajan hylkäämäksi tuleminen, häkkitoverin menettäminen, virikkeiden ja tekemisen puute tai vakava sairaus voi tehdä sokrusta passiivisen ja masentuneen.

Parhaiten masentuneen oravan elämänlaatua voidaan parantaa hankkimalla sille kumppani ja/tai tarjoamalla sille paljon rakkautta, virikkeitä sekä huomiota.

Yksinäisyys

Sokerioravat ovat luonnostaan laumaeläimiä ja niillä on todellinen fyysinen läheisyydenkaipuu ja tarve lajitoverin seuralle, minkä vuoksi niitä ei tulisi koskaan pitää yksin. Parhaallakaan sokerioravan omistajalla on harvoin mahdollisuutta viettää 24 tuntia päivästä lemmikkinsä kanssa, eikä hän pysty kommunikoimaan kurren kanssa niin kuin lajitoveri pystyy. Kahden yksilön pitäminen ei heikennä niiden mahdollisuuksia kiintyä vahvasti omistajaansa, sillä luonnossa sokerioravien lauman ovat isoja, joten niillä kyllä riittää rakkautta. Sitä paitsi eläminen lajikumppanin kanssa laskee sokerioravien stressitasoa, mikä taas auttaa ihmiseen kiintymisessä.

Stressi

Sokerioraville stressikin voi olla tappava tila. Sitä aiheuttavat todelliset vaaratilanteet, rakkaan ihmisen tai lajitoverin menetys, yksinäisyys, sairaudet, uuteen kotiin muutto, heikko ja epäsäännöllinen ruokavalio, alhainen verensokeri, yhtäkkiset muutokset ympäristössä, ruokavaliossa tai häkkiseurassa sekä jatkuva herättely päiväsaikaan. Oireina voi esiintyä ripulia, oksentelua, tärinää, unirytmin muutoksia, ruokahalun puutetta, itsensä puremista ja ryntäilyä sinne tänne.

Ennaltaehkäisynä kaikki muutokset sokrujen elämässä kannattaa tehdä hitaasti ja vähitellen, yksi kerrallaan. Niille tulisi tarjota rauhallinen elinympäristö, jossa e eivät koe oloaan uhatuksi. Lisäksi niitä ei koskaan tulisi pitää yksittäin ja niille tulisi tarjota paljon puuhaa ja seuraa päivittäin.

Hoitona toimii ylimääräisen huomion antaminen, sokrun seurassa oleminen, turvallisten esineiden ja asioiden säilyminen ja tarpeen vaatiessa eläinlääkärin hoito.

Rapsuttelu ja runsas sukiminen

Liioiteltua turkin tai hännän sukimista ja rapsuttelua voivat aiheuttaa esim. puutostilat, stressi, pitkästyminen, sairaudet, infektiot ja loiset. Ongelmaa kannattaa lähteä kartoittamaan sulkemalla em. syistä yhden kerrallaan pois ja hakeutumalla eläinlääkäriin tarkempiin tutkimuksiin.

IV RUOANSULATUSHÄIRIÖT

Ripuli

Ripulia voivat aiheuttaa virus- tai bakteeritartunnat, stressi (esim. kodin vaihdosta), loiset, suolistosairaudet (giardiaasi, trichomonas-tartunta...) tai ruuista laktoosipitoiset tuotteet, sitrushedelmät sekä kurpitsa. Jotkut suosittelevat antamaan uuteen kotiin muuttavalle sokerioravalle muutaman päivän ajan luonnonjogurttia, joka tasapainottaa ruuansulatuselimistön toimintaa.

Bakteeri- ja virustartuntoja voi yrittää ennaltaehkäistä huolehtimalla hyvin sokrujen häkin ja ruokakulhojen puhtaudesta, siivoamalla syömättömät ruuantähteet aamulla pois sekä pesemällä omat kätensä ennen sokrujen ruokkimista tai käsittelyä. Ulosteita on hyvä pitää jatkuvasti silmällä.

Ripulia voidaan yrittää hidastaa antamalla sokerioravalle 2-3 kaurahiutaletta päivässä (ei enempää suolistotukos-vaaran vuoksi). Pahasta ripulista kärsivän sokrun nesteytyksestä on pidettävä huolta. Jos se ei itse juo, tulisi sille antaa vettä suoraan ruiskulla suuhun. Jos ripuli ei selkeästi johdu ruokavaliosta tai stressistä ja jatkuu pari päivää, on eläinlääkäriin hyvä ottaa yhteyttä ja neuvotella antibioottikuurin tarpeellisuudesta.

Nestehukka

Nestehukka voi olla sokerioraville hengenvaarallista, joten siihen on reagoitava nopeasti. Usein nestehukkaa ilmenee esimerkiksi ripulin tai oksentelun aikana tai lisääntyneen virtsaamisen (esim. diabeteksen tai munuaissairauksien vuoksi) seurauksena. Lisäksi siihen voivat johtaa vaivalloinen liikkuminen, ruokahalun puute ja suoranainen veden puute.

Nestehukan oireita ovat nenän ja suun ympärystöjen kuivuminen, vähäinen tai olematon virtsan määrä, nopea hengittäminen, ummetus, apaattisuus, ihon kimmoisuuden väheneminen (selän ihoa ylöspäin venytettäessä se ei palaa normaalisti alas).

Ennaltaehkäisynä sokerioravilla tulisi aina olla raikasta vettä saatavillaan ja niille tulisi tarjota terveellinen monipuolinen ruokavalio. Akuuttina hoitona toimii veden antaminen ruiskulla suoraan oravan suuhun. Eläinlääkäriin on myös hyvä ottaa yhteyttä, sillä jos tilaa ei hoideta kunnolla, sokru voi kuolla siihen 12h kuluessa.

Giardiaasi

Giardiaasi on Giardia lamblia (ts. Giardia intestinalis)-alkueläimen aiheuttama infektiotauti, joka tarttuu saastuneista ihmisten tai eläinten jätöksistä, saastuneesta vedestä, keittämättömistä Giardiaa sisältävistä kasviksista tai muista loista sisältävistä tuotteista. Sairauden oireina ovat ripuli, ruuan imeytymishäiriöt, muuttunut käytös, passiivisuus, kellertävä vatsa (maksaongelmat), vihreä uloste ja nestehukka. Alkueläin voi elää suolistossa jopa puoli vuotta ongelmitta, mutta alkaa aiheuttaa oireita sokerioravan stressaantuessa. Tällaisessa tapauksessa orava yleensä kuolee tunneissa.

Ennaltaehkäisynä sokerioravan omistajan tulisi pitää huolta käsiygeniastaan ennen oravien käsittelyä sekä kuoria tai pestä kasvikset ennen sokruille syöttämistä. Sairas eläin tulee eristää muista, ja sitä osaa hoitaa vain eläinlääkäri. Myös muut sokerioravat olisi samalla hyvä testata Giardian varalta. Häkit ja tarvikkeet on pestävä huolellisesti ja omasta käsihygeniastaan kannattaa pitää huolta.

 

Trichomonas-tartunta

Tätä tautia aiheuttaa yleensä päärynänmuotoinen pieneläin trichomonas, joka tarttuu yleensä saastuneesta ruuasta tai juomasta. Ennaltaehkäisynä sokerioravalle tulisi tarjota vain tuoreita kasviksia ja puhdasta raikasta vettä. Omasta käsihygeniasta kannattaa huolehtia ennen sokrujen ruokkimista ja käsittelyä. Ruokien pakastaminen ennen sokruille tarjoamista voi kannattaa.

Tartunnan oireina esiintyy painon laskua, oksentelua, ripulia, ulosteen laadun muutoksia (väri kullankeltainen, näkyvissä sulamatonta ruoka-ainesta...), nestehukkaa ja ruokahaluttomuutta.

Hoitona toimii tartunnan saaneen eläimen eristäminen muista, häkin, lelujen ja muiden sokrujen kanssa tekemisissä olleiden tavaroiden peseminen ja eläinlääkärin suorittama ulostenäytteen tutkiminen ja lääkekuurin määräminen. Tarkkaile sairastuneen sokrun häkkitovereita ja lähetä tarvittaessa niidenkin ulostenäytteet testattaviksi.

 

Vatsan turpoaminen

Turvotuksen tavallisimmat syyt ovat suoleen kerääntyvä kaasu tai suolistotukos, joista jälkimmäinen voi osoittautua kohtalokkaaksi. Joskus kasvisperäisen öljyn antaminen suun kautta tilan aikaisessa vaiheessa saattaa saada tukoksen liikkeelle, mutta eläinlääkärin konsultaatio on kuitenkin suositeltavaa.

 

Suolistotukos

Suolistotukoksen voi aiheuttaa sokerioravan suolistoon joutunut vierasesine, kuten puunkappale tai siemen, joka tukkii sen. Ennaltaehkäisynä siementen ja halpojen markettiruokien syöttämistä kannattaa välttää ja sokrun syömisiä on muutenkin hyvä pitää silmällä. Häkkiin tai sokrujen huoneeseen ei kannata jättää esille mitään, mikä voisi houkutella eläimet kokeilemaan uusia makuelämyksiä, mutta johtaa sitten ongelmiin.

Oireina voi esiintyä turpoamista, oksentelua, ripulia, haisevaa hengitystä ja ulosteiden vähenemistä tai puuttumista. Ota yhteyttä eläinlääkäriin: jos tukos on suuri, voidaan tarvita leikkausta.

Ummetus

Ummetusta voi aiheuttaa kuitujen, nesteiden tai tasapainoisen ruokavalion puute, kipulääkitys, liian vähäinen liikunta ja stressi, ja suoliston toimimattomuus voi olla kivuliasta sokerioraville.

Oireina ulostamisvaikeudet ja ”itkeminen” ulostettaessa. Ennaltaehkäisynä toimii monipuolisen ruokavalion, raikkaan veden ja liikunnan jatkuva tarjoaminen. Ensiapuna ummetustiloihin voivat auttaa appelsiinimehu ja mineraaliöljy. Jos ummetus ei mene nopeasti ohi, on eläinlääkäriin syytä ottaa yhteyttä.

 

 

V SILMÄ- JA SUUSAIRAUDET
 

Sokeus/ harmaakaihet

Ylipainoisten sokerioravien on havaittu synnyttäneen poikasia, joilla on ollut kokonaan tai osittain valkoiset silmät. Kokonaan valkoiset silmät olivat sokeat. Eläinlääkärin mukaan valkoinen aines oli rasvakerääntymä, jonka kasvattaja uskoi johtuvan emon liian rasvaisesta ruokavaliosta. Laimennetun porkkanamehun juottaminen poikasille näytti estävän kaihien kehittymistä. Todennäköisesti kyse oli kuitenkin perinnöllisestä kaihitaipumuksesta.

Silmäsairaudet

Silmäsairaudet ovat monesti paitsi vakavia (voivat johtaa jopa silmän menettämiseen) myös kivuliaita tiloja (vaikka sokerioravat kipunsa pyrkivätkin peittämään...), minkä vuoksi eläinlääkärille kannattaa hakeutua välittömästi, jos sokrun silmissä tuntuu olevan jokin vialla. Tavallisimpia silmäsairauksia ovat sidekalvon tulehdukset, sarveiskalvon haavaumat ja muut onnettomuuksista aiheutuneet vammat, joihin voidaan määrätä erilaisia silmätippoja tai antibiootteja.

Sokerioravan silmiä voidaan eläinlääkärin vastaanotolla tutkia samoilla menetelmillä kuin muidenkin lemmikkien. Silmää voidaan tutkia oftalmoskoopilla tai sen pinnalle voidaan tipauttaa keltaista fluorisoivaa nestettä, joka yhdistettynä kirkkaaseen valoon saa silmän pinnalla olevat haavaumat ja muut poikkeavuudet näkymään.

Silmän vuotaminen ja umpeen muurautuminen viittaa useimmiten tulehdukseen tai traumaan ja hoitoon kannattaa hakeutua jo saman päivän aikana. Jos silmän pinnalla puolestaan näkyy valkoinen laikku, saattaa se olla merkki vakavasta sarveiskalvon haavaumasta, joka vaatii välitöntä lääkärin hoitoa. Jos laikku puolestaan vaikuttaisi olevan syvemmällä silmässä, saattaa se olla kaihi, joka ei ole yhtä kivulias eikä kiireellistä hoitoa vaativa ongelma kuin erilaiset haavaumat. Silti kaihipotilastakin kannattaa käydä näyttämässä eläinlääkärille.

Iensairaudet ja hampaiden irtoaminen

Sokerioravien iensairaudet voivat johtaa pahimmillaan jopa kaikkien hampaiden menettämiseen. Mitä aikaisemmin ongelma huomataan, sitä todennäköisemmin osa hampaista voidaan pelastaa. Oireina voi esiintyä lelujen pureskelua, hännän tai turkin ylisukimista, aivastelua, ruokapalojen tahatonta putoilua suusta, veren vuotoa, pään alueen turpoamista sekä jatkuvaa aivastelua.

Hoitona toimii heiluvien hampaiden poisto ja eläinlääkärin määräämä antibioottikuuri. Joskus eläinlääkärikäyntejä vaaditaan useita ja kaikki tai lähes kaikki hampaat saatetaan joutua poistamaan tulehduksen paranemiseksi. Tämän vuoksi ienongelmista kärsivän sokrun syömistä on hyvä pitää jatkuvasti silmällä.

Sokerioravat tulevat yleensä toimeen ilman hampaitaankin, mutta tällöin ruokien on oltava pehmeitä (piltit, pieniksi pilkotut pehmeät hyönteiset, pehmeät pienet hedelmäpalat, pehmeiksi keitetyt kasvikset...).

Muhkurainen leuka (sylkirauhasen ongelmat)

Hitaasti suurenevia, kovia muhkuroita sokerioravan leukaan, kasvoihin ja niskaan aiheuttaa tavallisesti bakteeri Actinomyces israelii. Tartunta voi levitä myös keuhkoihin, sisäelimiin ja muihin kehonosiin ja johtaa hoitamattomattomana eläimen kuolemaan.

Bakteeri voi päästä ihokudoksiin leikkaushaavan, infektion tai poistettujen hampaiden jättämien aukkojen kautta. Oireina esiintyy ison patin tai turvonneen alueen ilmestyminen sokrun kasvoihin, rintaan tai niskaan. Sen silmät voivat vuotaa tai pullistua ulospäin ja paino pudota.

Hoidoksi eläinlääkäri voi määrätä lääkekuurin.

Huom! Samantapaisia oireita voivat aiheuttaa myös hammasongelmat, kystat ja paiseet, joita olisi hyvä tutkia erikseen.

VI KASTROINTI

Kastrointi (kts. myös tämä)

Kastrointi kannattaa, kun asutetaan yhdessä eri sukupuolta edustavia sukulaissokruja (sisäsiitoksen välttäminen) tai useita urossokruja (etenkin, jos lähettyvillä on myös naaraita) tai jos uros on aiheuttanut haavoja naaraskumppaniinsa yrittäessään astua tätä liian innokkaasti. Lisäksi se saattaa vähentää sokruista aiheutuvia hajuhaittoja, hormoniperäistä itsensä puremista sekä urosten todennäköisyyttä sairastua kivessyöpään.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että kastrointiinkin liittyy riskejä, kuten anestesian aikana ilmenevät hengitysongelmat, leikkaushaavan tulehtuminen, sisäiset verenvuodot ja itsensä pureminen leikkauksen jälkeen, jotka voivat pahimmillaan johtaa jopa eläimen kuolemaan.

Itse leikkaus voidaan tehdä ainakin kahdella tavalla: joko niin, että poistetaan vain kivekset kivespussien sisältä tai niin, että poistetaan samalla myös kivespussit ja ommellaan haavat kiinni. Vähemmän komplikaatioita näyttäisi aiheuttavan ensimmäisenä mainittu tapa. Paras leikkausajankohta on aamupäivä, jolloin sokrun heräämistä ja vointia voidaan rauhassa tarkkailla iltaan asti ja kiikuttaa eläin hätätilassa uudestaan klinikalle. Anestesia on varminta toteuttaa isofluraani-kaasulla. Kivekset poistetaan mieluiten niin, että kivespusseihin tehdään viillot, joiden kautta kivekset poistetaan  ja siemenjohtimet sidotaan. Itse leikkaushaavat kuitenkin jätetään avoimeksi (ei liimaa tai tikkejä, joita sokru voisi alkaa purra/repiä), ne sulkeutuvat ja paranevat muutamassa päivässä. Kipulääkitys ja antibioottikuuri ovat leikkauksen jälkeen myös tarpeen.

Etenkin jos sokrultasi on syystä tai toisesta jouduttu poistamaan myös kivespussit tai se alkaa osoittaa yletöntä kiinnostusta leikkausaluetta kohtaan, on sille viisainta askarrella pieni kauluri päähän. Tällaisen tilanteen varalta kauluri kannattaa melkein valmistaa etukäteen ja harjoitella sen laittamista oravalle käytännössä. Eläinlääkäreillä on harvoin kokemusta kaulurin käytöstä näin pienillä eläimillä.

Urosten kivekset laskeutuvat aikaisintaan 8 viikkoa pussista tulon jälkeen, mutta useimmiten vasta 3-5 kuukauden kuluttua siitä. Yleensä onkin järkevintä odottaa, että orava on ollut vähintään 4-6 kuukautta ulkona pussista.

Urosten kiinnostus paritteluun ei yleensä lopu heti kastroinnin jälkeen, vaan voi jatkua 1-12 kuukautta eli niin kauan, kuin niiden hormonitoiminnalla kestää sammua ja hajurauhasilla kadota. Niinä onkin viisainta pitää kastroitu uros erossa naaraista ainakin viikon ajan leikkauksen jälkeen (sperman elinikä on noin 3 vrk). Muista kuitenkin, että naaraalla voi olla hedelmöittyneitä alkioita odottamassa jopa 6kk astumisen jälkeen, joten yllätyspoikasia voi tästä syystä olla tiedossa vielä kastroinnin jälkeenkin.

Takaisin Sokerioravista-sivulle

 

© Juulia Virtanen 2008